Suomi ja suorituskulttuuri

Suomalaisessa suorituskulttuurissa räkä poskella treenaaminen todella kovaa, mahdollisimman pitkään ja aivan liian usein saattaa usein vaikuttaa ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Siihen pakottaa sekä armoton ympäristö, sekä ympäristöäkin säälimättömämpi sisäinen ääni. Tai jos treeniin ei enää kyetä, tai kun ei vaan huvita niin sitten pyritään syömään ja rentoutumaan mahdollisimman paljon, pitkään ja usein. Molemmista päistä siis vedetään aina överiksi. Eli halutaan joko kaikki heti tai jos se ei ole mahdollista, niin lyödään hanskat tiskiin, eikä haluta juuri mitään.

Huippu-urheilun harha

Joskus vyötärölle asettuneelle metrin kessille annetaan selitykseksi, että: ”Ei tässä enää mikään huippu-urheilija pidä olla!”, aivan kuin huippu-urheilu olisi jollain tavalla hyvä terveyden mittari. Missä menee sitten terveysliikunnan, liikunnan, urheilun ja huippu-urheilun raja. Voiko sauvakävelyä laskea liikunnaksi vai oletko liikkuja vasta kun olet juossut puolimaratonin, maratooni, vai ultramaratooni? Vai olisiko sittenkin jopa parempi heti hypätä oikein kunnon kalorimyllyyn, kuten esim. crossfittiin tai ehkäpä perinteisempään suojuoksuun?

Pitäisikö maksimoida duuni vai tulos?

Mikä sitten on riittävästi? Onko mahdollisimman kova intensiteetti = kova suoritusteho = hyvä lopputulos? Vai olisiko sittenkin parempi vaihtoehto se toinen överipää, missä ei tehdä juuri mitään mikä vaatii hieman hikeä ja mahdollisesti jopa kyyneleitä. Tämä toinen vaihtoehto, eli äärimmäisen laiskuuden periaate saattaa kuitenkin, yhdessä huonojen ruokailutottumusten kanssa, johtaa nopeasti mm. kohonneeseen sydän- ja verisuonitautien riskiin. Ihmiskeho kun on suunniteltu ympäristöön, missä ruokaa oli vähän, se saattoi usein juosta karkuun ja jos illalla oli kuitenkin jotain suuhunpantavaa, oli ruoka usein  työlästä myös valmistaa. Tämän päivän ympäristössä kaikkea on kuitenkin paljon ja jopa pelkkä Kokkikartanon eineskeiton hakeminen kaupasta saattaa alkaa tuntua urheilusuoritukselta. Tämähän taas voi olla selkeä syy olla tekemättä lisää ei mitään ja vain tilata Alepa äpillä kauppakassi kotiin. Lonkkiakin kun jo kolottaa vaarallisen oloisesti. Ettei sit vain kävis mitään! Suvussahan on aina ollut tuota perinnöllistä sydän- ja verisuonitautia!

Kokemukset vs. ulkoiset mittarit

Entäpä miten käy treenin siinä tapauksessa, kun henkinen kondis ei oikein ole omien tavoitteiden tasolla? Jos kaljapullo ja lenkkimakkara kummittelevat jatkuvasti mielessä? Tai jos kunto on päässyt hieman repsahtamaan, mutta oman kehon kuuntelu ja sopivan intensiteetin annostelu tuntuvat hieman haastavilta.

Mittareita on hyvä opetella viilata omien kokemusten mukaan. Treenin intensiteetin jaksottainen nosto ja lasku saattaa tuoda potkua niin treeniin kuin palautumiseenkin. Hyviä merkkejä ovat esim. flunssakauden alkaessa ensimmäiset flunssan oireet. Tällöin treenitehon oleellinen lasku ja n. 200 milligramman ylimääräiset C-vitamiiniannokset 5-6 päivän ajan voivat olla erittäin perusteltuja valintoja, vaikka treeniohjelman mukaan pitäisi tehdä jotain aivan muuta. Kannattaa pitää mielessä, että nyrkkeilykehäänkin kannattaa nousta mahdollisimman hyvässä vireessä, muuten riski saada kunnon selkäsauna nousee huomattavasti. Myös salilla rautojen turha kolistelu ei tuo lisää lihasmassaa, jos välittömät ja nopean energian lähteet on jo käytetty loppuun. Turha heiluminen voi vaikeuttaa, ei vain palautumista, vaan myös kehittymistä, varsinkin jos uni ja ravitsemukselliset tekijät eivät ole kunnossa.

Palautumis- ja kehittymisaika


Aivan kuten treeniä, ei myöskään palautumista kannata aina hoitaa räkä poskella. Jos halutaan treenaa kovaa ja jos tavoitteena on mahdollisesti myös kehittyä, olisi kehittymisajalle hyvä jättää riittävästi tilaa. Tällöin ei kannata korvata myöskään välipäivien (kehittymispäivien) laadukkaita ja monipuolisia aterioita pelkällä oluella ja roskaruualla.

Jos rasitushermosto tikittää liiallisen liikunnan, vähäisen levon ja riittämättömän ravinnon johdosta jatkuvasti aikapommin lailla, on kehittymiselle jäävä potentiaali aikalailla tapissa. Tässä kokonaisuudessa kohtuullinen alkoholinkäyttö on muiden palauttavien tekijöiden kanssa suhteessa palautumiseen käytettävään aikaan, sekä laatuun.

On hyvä muistaa myös, että mitä vähemmän elimistöllä on aikaa polttaa alkoholin sisältämää energiaa pois elimistöstä, sitä vähemmän sillä on myös edellytyksiä esim. rasvanpolttoon. Jokainen alkoholista saatu ylimääräinen gramma sisältää 7 kilokaloria energiaa, mitä elimistö ei kykene varastoimaan. Esimerkiksi painon pudotuksen kannalta tämä ei tietenkään ole hirveän edullista, koska alkoholin sisältämä energia pitää polttaa pois elimistöstä ennen kuin esim. rasvaa  pystytään polttamaan pois rasvavarastoista. Alkoholi saattaa myös vaikuttaa unen latuun, jolloin tärkeän syvän unen osuus saattaa jäädä usein merkittävän vähäiseksi. Tällöin myöskään ”yömyssyt” tai jopa täydelliset ”koomat” eivät tuota täydellistä palautumista, vaan aikalailla päinvastoin.